Koti
Terveydenhoitoalan peruskoulutukseni on kuntohoitaja.

Ammatinharjoittajana, hierojana, olen tehnyt työtä yli 20 vuotta.

Monipuolisen fyysisen kunnon kehittämisestä, lihashuollosta ja oikean ravinnon merkityksestä kiinnostuin harrastaessani painonnostoa.

Innostukseni hypnoosia kohtaan syttyi joskus 80-luvulla, kun maamme ehkä tunnetuin hypnologi Pasi Koivunen teki yhteistyötä painonnostomaajoukkueen kanssa. Sain nauttia Pasin vahvoista suggestioista ja koin niiden selvän vaikutuksen.

Myöhemmin hakeuduin alan koulutukseen ja Hypnoosiliitto ry:n jäseneksi minut hyväksyttiin vuonna 2002.

Minulla on ollut ilo jo 25 vuotta kohentaa asiakkaitteni fyysistä hyvinvointia. Hienoa on ollut myös kannustaa ihmisiä tavoitteissaan. Toisinaan voin kertoilla käsityksiäni hyvästä ravinnosta tai oikeasta harjoittelusta. Ehkä joskus huomaamatta on tullut käytettyä myös ns. käytännön psykologiaa...

Hypnoosia olen käyttänyt työkaluna, kun asiakkaani ovat halunneet muuttaa elintapojaan terveempään suuntaan.

Pyrkimys on ollut vahvistaa itseluottamusta ja motivaatiota, saada muutokset tuntumaan helpoilta.

Rentoutuminen, hypnoosi ja sopivat suggestiot voivat kohentaa yhtä hyvin urheilijan kuin arjen sankarinkin hyvinvointia ja suorituskykyä. 

JOTEN OTA RENNOSTI JA OTA YHTEYTTÄ!

Mambo is Free Software released under the GNU/GPL License.